
"Talvitunturin valo"
Akvarelli ja guassi, 30 x 30 cm, 2024
Olin mukana "Lapin lumous maalaten"-kuvataidekurssilla ja tämä maalaus syntyi siellä! Minulla oli jo tämäntyylinen naishahmo yhdessä tilaustyössäni, ja halusin käyttää sitä hahmoa myös ihan omassakin ideassani. Minulla on myös taipumus pitää sinisten ja valkoisten/vaaleiden sävyjen kontrastista, koska niistä tulee kuulas "arktinen" tunnelma, niinpä värit ja hahmon vaatteet ohjasivat maalauksen vuodenaikaa talviöiseen tykkylumi-tunturinrinnemaisemaan Ja tietäjänaisella/tunturinhaltialla pitää olla toki omat voimaeläimensäkin, niinpä joutsen- ja susi-toteemieläimet on taas tuotu mukaan sulka- ja kaulakorujen kautta, ja peurakin näkyy päähineen kautta. Reunakuviot ovat vanhoja shamaanirumpukuvioita, jotka symbolisoivat tähtitaivasta.
Revontulilla on tuplamerkitys, koska pohjoisen luonnon lisäksi halusin sen symbolisoivan myös "sisäistä valoa" jonka kipinä on jo olemassa ihmisessä ja kun se alkaa vähitellen loistaa yhä kirkkaammin, se luo ympärilleen iloa, inspiraatiota ja rakkautta.