Taiteilijaesittelyni

Tervetuloa taiteeni matkaan! Kuvataiteilijana ilmaisen sisäistä maailmaani ja mielenmaisemaani moniulotteisesti maalaamisen, sekä valokuvaamisen ja kirjoittamisen kautta.
Minulle
on tärkeää että taiteeni luo ympäristöönsä tunnelmia, tarinoita, mielikuvia ja rakkaudellista kauneutta, joista syntyy visuaalinen elämys - niinpä taiteeni on kuin tunnelmallinen mielikuvamatka pohjoiseen luontoon, jossa villieläimet, revontulet, talvimaisemat ja kesäyöt johdattavat erämaan kätköihin. Luon moniaistillisia vaikutelmia, ikään kuin maalauksen maisemaan voisi "astua sisälle" ja esimerkiksi tuntea arktisen raikkaan pakkasilman ihollaan tai kuulla veden
solinan. Maalaustyylissäni yhdistyykin realistisuus vahvaan taianomaiseen, tarinalliseen ja läsnäolevaan tunnelmaan.
Taiteellani haluan herättää katsojan myös arvostamaan enemmän ympärillämme olevaa luontoa, elämää, olemassaolemista, ja läsnäolemistä pienissäkin hetkissä.
Saan inspiraationi monista teemoista ja kiinnostuksistani: tunteista ja aistimuksista joita koen luonnossa ollessani, musiikista, minkä näen helposti mielessäni myös visuaalisina mielikuvina, fantasia- ja mytologiateemoista, ja ihmiselämän tunteista.
Aloitin taiteen tekemisen jo lapsena, kun inspiroiduin satu- ja luontokirjojen tunnelmallisista kuvituksista, piirsin ja maalasin eläimiä mallikuvista, ja sain lainata vanhempieni filmikameraa, jonka kanssa kuljeksin talvimaisemissa valokuvaillen maisemia ja lähiluonnon eläimiä. "Taidemaalari" ja "kirjailija" olivat vastauksia, kun minulta kysyttiin mikä minusta tulee isona. Näistä ensiaskelista alkoi oman taiteellisen luovuuteni ilmentäminen.
Taiteen luomisessa on palkitsevaa nähdä myös oma kehityskaari vuosien aikana: kuinka löydän aina uusia oivalluksia omaan tyyliini, värisävyjen löytämiseen ja eläinten sekä ihmisten elävyyteen. Maalaustekniikoinani suosin akryyli- ja akvarellivärejä, jotka sopivat yksityiskohtaisen ja kerroksellisen maalaustyylini toteuttamiseen: esimerkiksi eläinten turkeissa tai revontulien loimuissa saattaa olla moniakin sävykerroksia, mitkä "kuultavat" toistensa lävitse luodakseen eloisan vaikutelman.
Yhdessä jaetun luovuuden äärellä olemme enemmän, voit tilata minulta luontoon ja musiikkiin liittyviä tilaustyö- ja kuvitusmaalauksia. Lisäinfoa ja yhteydenoton löydät tämän alasivun kautta.
"Elämässä pitää olla taikaa, ja luovuus on väylä toteuttaa sitä."

10 KYSYMYSTÄ
Luonne? Kaikki inspiroiva tekeminen ja hyvä seura antavat minulle aina valtavasti voimaa ja iloa, mutta tarvitsen myös omaa rauhaa, "sosiaalinen introvertti" kuvaakin minua hyvin.
Lempimaisema/vuodenaika? Tunturi- ja vaaramaisemat joista näkee kauas, talviset metsäjoet ja tykkylumimaisemat, revontulet, kosket, aamu-usvat, havu-, sammal- ja suopursumetsät, kalliojyrkänteet, tähtitaivas ja kuu, kevään merkkien seurailu, ruskan värit ja keskikesän yötön yö.
Lempimusiikki? Minua inspiroi mielikuvia luova melodinen metalli/rock- ja folk-vaikutteinen musiikki – Sonata Arctica, Auri, Amorphis, vanha Nightwish, Mari Boine, Solju, Gájanas, Johanna Kurkela, Yes, Queen…
Lempitaiteilija/taidetyyli? Taide joka on esittävää ja yksityiskohtaista, mutta kuitenkin mielikuvia luovaa. "Vintage-henkiset" luonto- ja eläinkuvitukset, Akseli Gallen-Kallela, Gustav Fjæstad, von Wrightin veljekset, Pirkko-Liisa Surojegin, Susan Seddon Boulet, Samuli Heimonen, Alphonse Mucha, ja monia taiteilijoita sosiaalisen mediankin puolelta.
Eläin? Monet pohjoiset villieläimet, koirat ja kissat, mutta "voimaeläimeni" ovat susi ja laulujoutsen sekä korppi ja peura
Kirja? Fantasia- ja fiktioromaanit
Ruoka? Kermainen lohikeitto
Juoma? Tee
Väri? Vihreät ja tummanpunaiset sävyt, violetti, valkoinen
Motto: "Ole se rakkaus, luovuus ja muutos, jonka haluat nähdä maailmassa".


