Taidetyöpaja Iitin Rantamakasiinilla

Viime sunnuntaina ohjasin ekaa kertaa taidetyöpajan, "Taivaantulien taiat"-näyttelyni ohessa Iitin Rantamakasiinin miljöössä! Taidetyöpajani teemana oli revontulet ja öinen tähtitaivas, linjassa myös näyttelyni teeman ja nimen kanssa.
Oli kyllä tosi kiva ja inspaava iltapäivä! Pajassa syntyi kauniita ja värikkäitä revontulimaisemia, ja samalla sain vaihe vaiheelta opettaa, miten erilaisilla sinisen sävyillä voi tehdä liukuvärjätyn yötaivaan, miten vihreän eri sävyillä, valkoisella ja itsesekoitetulla violetilla voi saada eloisan näköiset loimuavat revontulet, miten rennon hauskalla roiskimistekniikalla voi tehdä tähtisumua taivaalle, ja kuinka halutessaan voi lisätä revontuliin myös hohtoefektiä metallinhohtoisella vihreällä.
Ennen maalausta laskeuduttiin rennon luovaan mielentilaan luontoteemaisen, mieltä ja kehoa rentouttavan meditaatio-läsnäoloharjoitukseni kautta (niitä olen aiemmin ohjannut muutaman kerran ja tuntuikin luontevalta ottaa se mukaan työpajakokonaisuuteen), minkä ohjasin ensin sanallisesti, ja sitten soitin omaa kehärumpuani – myös sadeputki (mikä nimensä mukaisesti kuulostaa virtaavalta vedeltä) ja tuulikello (näistä heleä-äänisistä kelloista minulla on vuodenaikojen mukaan ideoitu sarja, nyt mukana oli tietysti tummanpunainen "kesän kello") toivat myös lisänsä äänimaailmaan Ovesta sisään kuuluneet järven aallotkin toivat oman äänielementtinsä mukaan.
(Mieli-keho-yhteys ja hermoston hyvinvointi on myös yksi monista kiinnostuksistani ja inspiksistäni, koska ne vaikuttavat monella tavalla elämänlaatuun, luovuuteen ja itsensä ilmaisuun, läsnäoloon tässä hetkessä, unelmien toteuttamiseen, turvan tunteeseen… sen vaikutuksen olen huomannut omassakin elämässäni, ja siksi myös tämänkaltaisen meditatiivisenkin elementin mukaantuominen on minulle inspiroivaa.)
Tällainen yhdistelmä tuntuikin tosi inspiroivalta ja omalta elementiltäni - lämmin kiitos teille mukana olleille ja kauniista palautteesta työpajakokonaisuudesta ja ohjaamisestani, tätäkin ehdottomasti lisää tulevaisuudessa!
Iitin Rantamakasiinin järvimaiseman äärellä ollut "Taivaantulien taiat" oli jo kymmenes oma näyttelyni, avajaisissa esitin myös neljä omaa runoani jotka ovat inspiroituneet samoista tunnelmista kuin maalauksenikin – jokin on alkanut vetämään minua puoleensa ilmaisussa jossa voi käyttää omaa ääntä ja tarinaan eläytymistä, ja vaikka uudet asiat toki vähän jänskättää, niin tällaistakin haluan harjoitella ja tehdä enemmänkin!