Revontulien tanssi on aina lumoava, sykähdyttävä ja inspiroiva näky öisellä taivaalla, muutaman kerran olen saanut kokea ja kuvata voimakkaat taivaantulet täällä Etelä-Suomessakin. Kotini lähellä sijaitsee pieni metsäsuoaukea, jossa on hyvä katsella tähtikirkasta yötaivasta ilman kaupungin valoja ja sinne lähdenkin kamerani kanssa, kun revontuliennuste näyttää lupaavia merkkejä. Öinen valonäytös alkaa usein vähitellen ja kuin varovaisin askelin - joillakin kerroilla saattaa ensin näkyä jopa kirkkaan tähdenlennon välähdys, kuin valomerkkinä näytöksen alkamisesta. Pian taivaalle ilmestyy paikoillaan pysyttelevä utuinen hopeanharmaa tai haaleanvihreä kaari, mutta varovaisin liikkein se alkaa vähitellen laajemaan ja ottamaan pyöreämpiä liikahduksia, samalla kun vihertävät sävyt voimistuvat. Korkeampiakin valokeiloja alkaa välkähtelemään, ja lopulta parhaimmillaan yli puolet taivaankannesta tanssii ja loimuaa yötaivaan valssia (silloin en melkein tiedäkään, minne päin katsoisin ja myös kameranikin
suuntaisin!).
Revontulinäytösten mielenkiintoa lisää sekin, että joka kerralla niiden liikkeet ja muodot ovat aina vähän erilaisia. Voi näkyä pystysuunnissa hohtavia valokeiloja, joiden
lävitse kulkee myös vaaka- ja vinosuuntaisia valoviiruja, tai liikehtivä kaari joka näyttää ensin linnunsiiveltä sulkineen ja
sitten laajenee niin leveäksi, että se alkaa metsänlaidan vasemmalta
puolelta, kiipeää suoraan yläpuolelleni ja jatkuu metsän oikealle
puolelle asti (sellainen kaari ei enää edes mahdu kokonaan kameran
ruutuun). Upeita ovat olleet myös suoraan yläpuolellani
liehuneet ja taivasta pyyhkineet valtavat pitkät valonauhat, jotka
tanssivat rinnakkain niin että yksi kerrallaan ne vuorotellen ovat syttyneet ja sammuneet, ja tulleet taas näkyville.
Mutta erityisen upea kokemus oli silloin, kun näin ja kuvasin ensimmäistä kertaa voimakkaat revontulet. Puidenlatvojen takana näkyi ensin vain pientä haaleaa kajoa ja ajattelinkin että se on vain kaupungin valokajastusta, mutta sitten näinkin kirkkaan tähdenlennon väläyksen lähelläni - jo pelkästään sen näkemisestä meni kylmät väreet ja tunsin nahoissani että kyllä ne tuletkin sieltä vielä syttyvät! Kohta taivaalle ilmestyikin haalean utuista liikehdintää minkä pystyi juuri ja juuri erottamaan, mutta pikkuhiljaa ne alkoivat voimistumaan ja näkymään yhä selkeämmin, ja lopulta vaaleanvihreiden loimujen tanssi täytti ison osan taivasta.
Henkäisin kun vihreiden sävyjen seuraksi ilmestyi äkkiä myös kirkkaan punavioletteja välkähdyksiä ja sitten päälleni aukesikin voimakas purkaus, mikä näytti valtavalta pitkäpyrstöiseltä ja siivekkäältä "feenikslinnulta" - ja sen keskellä punavioletti loimu liikehti spiraalina kiertäen, kuin linnun "sydämenä". Miten maaginen ja voimakas näky! Tämä samainen revontulifeeniks näkyykin kaikkein ylimmäisessä valokuvassa.
Tässä siis tunnelmakuvia öisestä taikataivaasta ja sen valsseista!
