Kehärumpu "Aurora"

Isot luovat työt vievät joskus kauan aikaa, mutta unelmani ison ja kumea-äänisen kehärummun tekemisestä on totta – tässä se viimein on ja tämän rummun nimeksi tuli "Aurora" revontulien mukaan. Kaunis talvipäivä oli myös mieluisa yllätys kuvauspäiväksi.

Iso syy rummun rakentamiselle oli se, että voin käyttää sitä mieltä ja kehoa rentouttavana soittimena kuvataidetyöpajojeni alkurentoutusosuuksissa. Tämä on jo toinen itsetekemäni kehärumpu (ensimmäinen on pienempikokoisempi), kuvan ja äänen yhdistäminen soivaksi taideteokseksi on inspiroivaa työtä. Rakentaminen on muutenkin mielenkiintoista ja työvaiheissa saa nähdä sopivasti vaivaa mutta lopputulos palkitsee: työskentelyyn mahtuu porausta, vesipetsaamista, ompelua, kuvataidetta, polttokaiverrusta, huovuttamista ja muuta koristelua.

Pohjoisen luonnon inspiroimat teemat ja tunnelmat ovat taiteeni tärkein ydin, ja rummun kuvituksiin sellainen sopiikin mitä parhaiten. Villieläimet ovat muutenkin olleet olennaisia kuvateemoja rumpujen kalvoilla, maalasinkin oman rakkaan eläinkaksikkoni ja maisema-elementtini. Suden turkin ja revontulien maalaaminen vie aina paljon aikaa, mutta tykkään siitä kun niissä pääsen tekemään paljon yksityiskohtia ja eloisia sävyjä, ja että niiden maalaamisessa saan aina uusia oivalluksia.

Rummun koko on 70 x 50 cm ja kalvo on poronnahkaa, tässä rummussa halusin jättää nahan perinteisen luonnollisen sävyiseksi ja värjäsin petsillä vain sen reunat/ompelusaumat. Soittokapulan varreksi tuli pieni poronsarvi.

Voimaeläimiin liittyvässä symboliikassa sudella ja laulujoutsenella on yllättävän paljon yhteisiä teemoja, koska nämä molemmat pohjoisen luonnon upeat villieläimet kuvaavat uskollisuutta läheisissä ihmissuhteissa, oman intuition ja sisäisen viisauden seuraamista, sekä tasapainoa herkkyyden ja oman voiman välillä.

Susi kuvaa uskallusta kulkea omaa polkua elämässä, oman lauman etsimistä ja löytämistä, tasapainoa yhteisöllisyyden ja terveen itsenäisyyden välillä, omien lahjojen ja taitojen jakamista yhteisölle, yhteistyötä sekä sisukkuutta. Susi muistuttaa minua myös talvisesta erämaaluonnosta, niinpä maalasin sen turkkiin huurretta.

Kansallislintumme laulujoutsen on oma lempisiivekkääni - sen kaunis voimallinen olemus, joutseneen liittyvät vanhat myyttiset tarinat ja myös omat luontokokemukseni villijoutsenien kanssa inspiroivat minua. Monille pohjoisille kansoille laulujoutsen on ollut pyhä toteemieläin, jonka uskottiin lentävän viestinviejänä ihmisten ja jumalien maailman välillä, ja joutsenaiheita on myös kaiverrettu muinaisiin kalliopiirroksiin. Minulle laulujoutsen symbolisoi myös puhdasta luontoa ja kotimaata.
Joutsen kuvaa myös taiteellista itseilmaisua ja kauneuden luomista sen kautta, rakkautta itseä ja muita kohtaan, sekä sisäistä kasvua elämänkokemusten kautta. 

Rummun sisäpuolen koristeiksi tuli mm. sulkia, poronsarvi ja -kello, kelo-oksia, polttokaiverruksia ja maalauksia.